Pasi Rein
Pitkillä erikoiskokeilla viihtyvä ranskalaismestari Sebastien Ogier nousi Sardinian MM-rallin kymmenennellä erikoiskokeella tukevasti kilpailun kärkipaikalle. Ogier ajoi ylivoimaisen pohja-ajan ja palasi kilpailun kärkeen 12,7 sekunnin erolla Esapekka Lappiin.
Belgian Thierry Neuville jatkaa kilpailua kolmantena ja MM-sarjaa johtava Kalle Rovanperä neljäntenä. Neuville on jäänyt 27,7 ja Rovanperä minuutti 2,8 sekuntia Ogierista.
Ogier oli 22,26 kilometrin erikoiskokeella 13 sekuntia Lappia nopeampi.
– Oli vaikea pätkä, mutta se tarkoittaa samalla sitä, että siinä oli tilaisuus tehdä eroa muihin, Toyotalla kilpaileva Ogier totesi MM-sarjan nettisivuilla.
– Taistelin, laitoin kaiken peliin, ja tuli hyvä aika.
Lapin Hyundain vasemmasta eturenkaasta oli lähtenyt matkalla henki.
– Rengas puhkesi juuri ennen loppua. Se tyhjeni kerralla, Lappi kertoi.
– Se häiritsi lopussa aika lailla, mutta olisimme hävinneet Ogierille toistakymmentä sekuntia muutenkin. Kovempaa ei nyt päästy.
Rovanperä jäi Toyotallaan 14,3 sekuntia kahdeksan kertaa maailmanmestaruuden saavuttaneen Ogierin pohja-ajasta.
– Aika sotkua erikoiskokeen kapeimmissa kohdissa. Vihaan tällaisia pätkiä, Rovanperä tuskaili.
Lauantaina ajetaan vielä viisi erikoiskoetta.