Hallitusneuvottelujen lähtökohdat ovat kiinni pienistä äänieroista – Taktinen äänestäjä ehtii vielä ratkaista asian

Vaalien jälkeen todennäköisiä hallitusvaihtoehtoja on kaksi: porvarihallitus tai sinipuna. Toista keskustan pönkittämää punavihreää hallitusta ei tulla heti perään näkemään.

Vaalisunnuntain korvilla puolueiden kärkikolmikon kannatusluvut ovat lähes tasoissa. Ylen torstaina julkaistun kannatusmittauksen mukaan 19,8 prosenttia äänioikeutetuista äänestäisi kokoomusta, 19,5 prosenttia perussuomalaisia ja 18,7 prosenttia SDP:tä.

Kireä tilanne korostaa taktisen äänestämisen merkitystä. Poliittisesti valveutunut kansalainen puolueesta kuin puolueesta voi päättää antaa äänensä jollekin kärkikolmikosta edesauttaakseen toivomansa hallituspohjan syntymistä. Taktikoinnilla voi parhaimmillaan saada myös pienemmän lempipuolueensa vallan kahvaan kiinni.

Vaalien jälkeen todennäköisiä hallitusvaihtoehtoja on kaksi: porvarihallitus tai sinipuna. Toista keskustan pönkittämää punavihreää hallitusta ei tulla heti perään näkemään.

Asetelma tarkoittaa,että kokoomus on seuraavassa hallituksessa riippumatta lopullisesta sijastaan kolmen kärjessä. Suurin kysymys on, rakentuuko se perussuomalaisten vai demareiden kanssa.

Kokoomuksen vaalivoitto jättäisi kysymyksen avoimeksi.

Kokoomus ja SDP ovat opponoineet toisiaan voimakkaasti talous- ja sopeutuspolitiikassa, mutta yhteistyölle ei ole ilmaantunut pakottavia esteitä.

Perussuomalaisten ja kokoomuksen talouslinjat sen sijaan käyvät melko hyvin yksiin. Hankausta on toisaalla.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen sanoi tiistaina, että puolue ei mene hallitukseen, joka lähtisi perääntymään vuoden 2035 ilmastotavoitteista. Perussuomalaiset taas kannattaa hiilineutraaliustavoitteen lykkäämistä. Valtosen toteamus asettaa kyseenalaiseksi porvarihallituksen syntymisen.

Perussuomalaisten vaalivoitto olisi vankempi tae porvarihallitukselle, sillä puolueelle ei ole tarjolla muita kuin kokoomuksen kanssa muodostettuja hallituspohjia. Kokoomuksen olisi tässä asetelmassa vaikeampi torjua oikeistoyhteistyötä.

Sinipunaa versoisi myös SDP:n vaalivoitto. Perussuomalaisia kavahtavat punavihreät saattavat siksi harkita äänestävänsä tällä kertaa demaria.

Keskustalla tulee olemaan jälleen kuninkaantekijän rooli. Jos kannatusalhossa tarpova puolue jättää oppositiovuoronsa välistä, valitsee se luultavasti mieluummin yhdenmukaisemman porvarihallituksen kuin riitaisan sinipunan. Jälkimmäistä keskustan olisi parempi seurata opposition puolelta.

Kirjoittaja on Kauppalehden toimittaja.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *