THL: Yli puolella suomalaisista on rokotuksen tuottamia koronaviruksen vasta-aineita

Koronatartunnasta kertovien vasta-aineiden esiintyvyys nousi voimakkaasti vuonna 2022.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan yli puolella suomalaisista oli hybridi-immuniteettia koronavirusta vastaan vuoden 2022 loppuun mennessä.

Rokottamisen ja sairastetun taudin yhteisvaikutuksena muodostuva hybridi-immuniteetti tuottaa pitkäaikaista, korkeaa suojaa vakavaa tautia vastaan.

Koronatartunnasta kertovien vasta-aineiden esiintyvyys nousi voimakkaasti vuonna 2022. Esiintyvyys oli keskimäärin alle 7 prosenttia vuoden 2021 loppuun asti, mutta nousi 31 prosenttiin vuoden 2022 tammi–maaliskuun aikana ja 54 prosenttiin vuoden 2022 loka–joulukuun aikana.

Rokotusrekisterin ja vasta-ainetutkimuksen tietojen perusteella arvio on, että 51 prosentilla 18–85-vuotiaista oli rokotusten ja infektioiden yhdistelmän tuottamaa hybridi-immuniteettia vuoden 2022 loppuun mennessä.

Vasta-aineita eniten nuorimpien aikuisten ikäryhmissä

”Suomessa koronatartunnat lähtivät nousuun vasta siinä vaiheessa, kun nuorten ja aikuisten rokotuskattavuus oli jo korkea. Vaikka rokotteilla ei ole juurikaan pystytty ehkäisemään uusien varianttien aiheuttamia tartuntoja, niillä on saatu suurelle osalle väestöstä aikaiseksi suojaa vakavaa tautia vastaan. Tartunnat vahvistavat suojaa vakavaa tautia vastaan entisestään”, sanoo tiedotteessa THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin.

Tartunnasta kertovia vasta-aineita oli eniten nuorimpien aikuisten ikäryhmissä vuoden 2022 huhti–kesäkuusta eteenpäin. Esimerkiksi loka-joulukuussa 2022 tutkimukseen osallistuneista 18–29-vuotiaista 71 prosentilla oli koronatartunnasta kertovia vasta-aineita ja 65 vuotta täyttäneistä 40 prosentilla. Lasten osalta viimeisin arvio on elokuulta 2022, jolloin koronatartunnasta kertovia vasta-aineita löytyi 77 prosentilta alle 12-vuotiaista ja 81 prosentilta 12–17-vuotiaista.

Lue seuraavaksi:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *