Tänään tv:ssä: Ajan hammas ei pysty vuoden 1996 rikoselokuvaan – Omassa lajityypissään parhaita elokuvia

IMDb-arvosana 8,1.

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1996 valmistunut Fargo.

Coen-veljesten musta rikoskomedia kertoo autokauppiaasta, joka palkkaa rikolliset sieppaamaan vaimonsa lunnasrahojen toivossa.

Frances McDormand esittää lasta odottavaa poliisia, joka selvittää mystisiä kuolemantapauksia Fargon pikkukylässä. Niihin liittyy jollain tavalla autokauppias Jerry Lundegaard (William H. Macy), jonka velkaantuminen on ajanut epätoivoisiin tekoihin.

Steve Buscemi ja Peter Stormare nähdään hupaisaina rikolliskaksikkona.

Fargo on valittu American Film Instituten sadan parhaan elokuvan ja sadan parhaan komedian listoille. IMDb:n käyttäjien kaikkien aikojen parhaiden elokuvien listalla se on äänestetty sijalle 170.

Moderniksi klassikoksi noussut Fargo on nähty televisiossa useasti aiemminkin, mutta se kestää lukuisia katselukertoja.

Elokuvan tarinan pohjalta on tehty myös samanniminen televisiosarja, joka alkoi vuonna 2014.

Fargo esitetään Nelosella sunnuntaina 12.02.2023 klo 21.40. Elokuvan voi tällä hetkellä katsoa myös Viaplaystä tai C Moresta. Alla traileri.

Lue myös: Lumihanki, poliisi ja kuolleena löytynyt nainen: Fargon uskomaton tositarina

Katso myös: Hail, Caesar!

Katso myös: Inside Llewyn Davis

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *