Kalle Rovanperältä ovela veto Power Stagella – pääsee harvinaisesta tilanteesta Meksikoon

Kalle Rovanperä sijoittui sunnuntaina päättyneessä Ruotsin MM-rallissa neljänneksi. Rovanperä on tällä hetkellä MM-sarjassa toisena.

Rovanperältä on totuttu näkemään hirmuista tykittämistä lisäpisteiden toivossa vielä Power Stagella, mutta Ruotsissa hän teki poikkeuksen. Rovanperä lähtötilanne viimeiselle erikoiskokeelle oli sikäli selvä, että hän sijoittuisi neljänneksi ilman jonkun edellä ajavan katastrofaalista virhettä. Samaan aikaan oli tiedossa, että Ott Tänak ajaisi kilpailun voittoon.

Power Stagen voittaja saa viisi lisäpistettä MM-sarjaan. Rovanperä ei lähtenyt erikoiskokeelle urku auki, sillä hän ei halunnut täysiä lisäpisteitä. Mikäli hän olisi voittanut Power Stagen ja Tänak olisi ollut enintään neljäs, niin Rovanperä olisi lähtenyt Meksikoon MM-sarjan johtopaikalta.

Näin ollen Rovanperälle olisi osunut raivaajan rooli. Toisena lähteminen on Rovanperälle harvinaista herkkua, sillä hän on toiminut muille aura-autona jo vuoden verran.

Hän voitti viime vuoden Ruotsin rallin, jonka jälkeen hän on johtanut MM-sarjaa. Ruotsissakin hän avasi tietä, sillä Monacossa voittoa juhlinut Sebastien Ogier ei startannut Ruotsissa.

Meksikon MM-ralli ajetaan 16.-19.3. Rovanperä puolustaa rallin voittoa, vaikka ajoikin ensimmäisenä.

Lue myös: Ott Tänak mursi Fordin synkän jakson – “Merkitsee paljon”

Lue myös: Esapekka Lappi Power Stagen voittoon – Ott Tänak Ruotsin MM-rallin valtias

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *