Sveitsi piti Leijonien puolustusta pilkkanaan – kotijoukkue lähtee päätöserään kahden maalin johdossa

Sveitsin miesten jääkiekkomaajoukkue johtaa Suomea kahden erän jälkeen 5-3 Zürichissä pelattavassa EHT-turnauksen ottelussa.

Toiseen erään lähdettiin 1-1-tilanteesta, mutta sitten Sveitsi teki erän alkuun vajaassa neljässä minuutissa kolme maalia. Arttu Ruotsalainen kavensi 2-4:ään, kunnes Sveitsi kuittasi taas kolmen maalin johtoon. Ahti Oksasen 3-5-kavennus jäi erän viimeiseksi maaliksi.

Suomen päävalmentajana toimii Mikko Manner, joka tuuraa polvileikkauksessa käynyttä Jukka Jalosta.

Tshekki aloitti EHT-turnauksen vierasvoitolla

Ruotsi aloitti isännöimänsä miesten EHT-jääkiekkoturnauksen torstaina Malmössä 1-2-jatkoaikatappiolla Tshekkiä vastaan.

Tshekki oli kokeneen Jan Kovarin avauserän lopussa ylivoimalla tekemällä 1-0-maalilla pitkään kiinni varsinaisen peliajan voitossa. Lucas Wallmarkin kolmannen erän alussa laukoma 1-1-tasoitus venytti ottelun kuitenkin jatkoajalle.

Jatkoajalla ratkaisumaalin Tshekille teki Lukossa Suomen mestaruuden 2021 voittanut puolustaja Lukas Klok.

Suomi kohtaa Tshekin Malmössä lauantaina.

Naisleijonat jatkoi voittokulkuaan

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue jatkoi voittokulkuaan Saksan EHT-turnauksessa. Naisleijonat kukisti Füssenissä toisessa ottelussaan emäntämaa Saksan 3-0.

Suomi teki tasaista työtä voitettuaan jokaisen erän 1-0. Jo keskiviikkona kerran Sveitsin verkkoon osunut Petra Nieminen teki Saksaa vastaan kaksi maalia. Maalivahti Emilia Kyrkkö piti nollan.

Suomi kohtaa seuraavaksi perjantaina Tshekin, joka sekin on voittanut molemmat ottelunsa. Tshekki peittosi torstaina turnauksensa avanneen Ruotsin 5-2.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *