Tietojen mukaan Foxin ostaminen ei ollut kannattava peliliike Disneylle

Disney meni ja osti itselleen 20th Century Foxin melkein neljä vuotta sitten, ja hinnaksi muodostui rapia 71 miljardia dollaria. Nyt on selvinnyt, että muun muassa koronaviruksen jylläys on tehnyt vaikeammaksi Disneylle saada rahojaan takaisin tekemästään sijoituksesta. Tähän mennessä pätäkkää on saatu alle 37% eli noin 26 miljardia dollaria. Saatavia on siis vielä 45 miljardia dollaria.

Disneyn ajatuksena oli vedota ison budjetin elokuvia katseleviin aikuisiin, kuten uuden polven Planet of the Apes -elokuvien faneihin. Sitten iski korona, ja aikuiset valitsivatkin suoratoistopalvelut elokuvissa käymisen sijasta.

Avatar: The Way of the Water on tietysti tuonut mukavasti rahaa taloon, mutta ei tietenkään riittävästi. Analyytikkojen mukaan Disney investoi jatkossa vahvasti suosittuihin ison budjetin elokuviin pienempien projektien kustannuksella.

Kiitokset, Screen Rant

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *