Turkin kaakkoisosassa voimakas maanjäristys, jossa yli kymmenen kuollutta – maa tärisi naapurimaissa asti

AFP

Turkin kaakkoisosassa on tapahtunut voimakas maanjäristys lähellä Gaziantepin kaupunkia. Maanjäristyksen havaitsemisesta raportoi Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus USGS, jonka mukaan järistyksen magnitudi oli 7,8.

Turkin valtion katastrofiviraston mukaan järistyksen voimakkuus olisi ollut 7,4. Järistys iski aamuneljän jälkeen paikallista aikaa.

Sosiaalisessa mediassa on julkaistu videoita tuhoutuneista taloista useissa Turkin kaakkoisosien kaupungeissa. Turkin viranomaiset ovat toistaiseksi kertoneet ainakin 15 ihmisen kuolleen.

Järistys iski Turkille tärkeään teollisen tuotannon alueeseen Syyrian vastaisella rajalla. Maanjäristyksen tärinää havaittiin AFP:n kirjeenvaihtajien mukaan Libanonissa, Syyriassa ja Kyproksella. Järistys tuntui myös Israelin Tel Avivissa asti, kertoo Times of Israel.

USGS mittasi alueelta myös voimakkuudeltaan 6,7:n jälkijäristyksen, joka tapahtui noin 15 minuuttia myöhemmin.

Järistys lähellä kahden miljoonan ihmisen kaupunkia

Maanjäristyksen keskipisteen lähellä Gaziantepin kaupungissa ja esikaupunkialueilla asuu noin kaksi miljoonaa ihmistä.

Gaziantepista länteen sijaitsevan Osmaniyen maakunnan kuvernöörin mukaan maakunnassa olisi tuhoutunut 34 rakennusta.

Vuonna 1999 Turkissa koettiin 7,4:n maanjäristys, jonka seurauksena surmansa sai yli 17 000 ihmistä, joista yli tuhat Istanbulissa.

Asiantuntijat ovat varoittaneet jo pitkään siitä, että Istanbulin lähelle osuva suuri maanjäristys voisi aiheuttaa valtavaa tuhoa, sillä kaupungissa on sallittu paljon rakentamista ilman kunnon turvamääräyksiä. Nyt koettu järistys tapahtui kuitenkin kaukana läntisestä suurkaupungista.

Myös Syyriassa useita kuolleita

Maanjäristys on aiheuttanut useita kuolonuhreja myös läheisen rajan tuolla puolen Syyriassa.

Syyrian valtionmedian mukaan maan suurimmassa kaupungissa Aleppossa ainakin 16 ihmistä on kuollut järistyksen seurauksena. Uutistoimisto AFP:lle kerrotaan myös pohjoissyyrialaisesta sairaalasta, että ainakin kahdeksan ihmistä on kuollut järistyksessä.

Uhrimäärän kerrotaan todennäköisesti kasvavan etsintä- ja pelastusoperaatioiden jatkuessa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *