Liigan otteluviikko käyntiin todellisella herkkupalalla! – panoksena runkosarjan voitto

Liigassa pelataan maanantaina vain yksi kamppailu, mutta ottelu on runkosarjan lopun kannalta sitäkin suurempi. Maanantain Liigassa kohtaavat sarjaa johtava Rauman Lukko ja hallitseva Suomen mestari Tampereen Tappara. Joukkueet ovat samalla kahden edellisen kauden mestarit. Lukolla on Liigassa johtopaikka hallussaan, mutta Tapparalla on oiva mahdollisuus vielä nousta kärkeen.

Marko Virtasen valmentama Rauman Lukko joutuu todelliseen testiin maanantaina. Lukko matkustaa maanantai-illaksi Tampereelle ja kohtaa Nokia Areenassa Tampereen Tapparan. Ottelussa panokset ovat valtavat, sillä Lukko on Liigan sarjataulukon ykköspaikalla 92 pisteen kanssa ja Tappara on toisena 84 pisteellä. Tappara on pelannut kolme ottelua Lukkoa vähemmän, joten kahdeksan pisteen ero on kirittävissä kiinni pelkät rästipelit voittamalla.

Kumpikin joukkue pelasi lauantaina. Tappara kärsi vierastappion HIFK:lle 4-1 -lukemin ja Lukko pöllytti Turun Palloseuraa 6-3 -lukemin Äijänsuolla.

Illan ottelu on joukkueiden kauden kolmas keskinäinen vääntö. Kaksi aiempaa on mennyt Tapparan nimiin 5-2 ja 2-1 -lukemin. Tampereella Tappara oli 5-2 -lukemin parempi tammikuun alussa. Tuolloin Petteri Puhakka iski kaksi maalia ja Christian Heljanko torjui 13 vetoa kirvesrintojen maalilla.

Joukkueilla on tämänkin illan jälkeen vielä yksi keskinäinen ottelu jäljellä. Mikäli Lukko onnistuu kaatamaan Tapparan joukkueiden keskinäisissä kamppailuissa, niin runkosarjan voitto on raumalaisille käytännössä saletti. Mikäli Tappara voittaa maanantain kamppailun, niin Lukko saa pelata loppukauden todella hyvin, mikäli meinaa pitää Jussi Tapolan valmentaman joukkueen takanaan.

Viime kevään pudotuspeleissä joukkueet kohtasivat puolivälierissä toisensa. Tuolloin Tappara eteni jatkoon viidessä pelissä kotietunsa kera 4-1 -voitoin. Tämä on asia mikä on merkittävä näiden joukkueiden välillä. Mikäli joukkueet etenevät tämän kauden Liigassa finaaleihin, niin runkosarjan voittajalla on kotietu.

Artikkeli Liigan otteluviikko käyntiin todellisella herkkupalalla! – panoksena runkosarjan voitto julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Kiekkofani.com.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *