Lauri Markkasen valmentaja sanoi suorat sanat: ”Ei tekosyitä”

Atlanta Hawks saalisti NBA:n tähdistöotteluun valitun Laurin Markkasen edustaman Utah Jazzin viime yön kierroksella pistein 115-108. Jazz sortui kotiyleisönsä edessä normaalia vaisumpaan heittopeliin.

Markkanen oli jälleen joukkueensa tehokkain 25 pisteellä, mutta hänenkään pelitilanneheittojensa tarkkuus ei ollut totutulla tasolla: kolmoset 3/11, kaikki pelitilanneheitot 8/19 ja prosentiksi 42,1.

– Kova ottelu. Tuskailimme heittojen kanssa koko ajan. Loimme paljon hyviä heittopaikkoja etenkin kolmen pisteen kaarelle…Mutta heitot, ne eivät uponneet normaalilla tavalla tänä iltana, Jazzin päävalmentaja Will Hardy kommentoi seuransa verkkosivuilla.

Jazz menetti samalla rytmiään ohiheittojen seurauksena. Siitä kärsi myös puolustuspeli.

– Tämä ilta oli hyvä esimerkki siitä, että emme voi antaa puolustuksen pettää heittopelimme seurauksena. Tästä syystä emme pelanneet puolustuksessa niin kuin halusimme. Haluan kuitenkin sanoa, että emme keksi tekosyitä häviölle. Tämä oli vain yksi hyvä oppimishetki meille. Energia- ja keskittymistasomme eivät voi perustua ohi menneisiin heittoihin, Hardy alleviivaa.

Jazz on läntisen konferenssin kymmenennellä sijalla. Jazzin saldo näyttää 27 voittoa ja yhtä monta tappiota.

Lue myös: Lauri Markkanen takoi taas väkevän tupla-tuplan – yksi asia kuitenkin tökki

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *